Tiedän että kun katselet tanssiesitystä, huomaat kaksi asiaa: liikkeen kauneuden ja tanssijan läsnäolon. Mutta silloin, kun itse yrität oppia koreografiaa, voi tuntua, että muisti pettää ja liikkeet katoavat heti kun opettaja kääntää selkänsä.
Olen itse ollut siinä tilanteessa monta kertaa. Varsinkin festivaaleilla, kun uusi koreografia opetetaan hurjaa vauhtia, huomaan helposti jännittyväni: Mitä jos en pysy mukana? Mutta tiedän myös, että tanssissa tärkeintä ei ole vain oppia liikkeet – vaan oppia ne niin, että ne alkavat elää omassa kehossa.
Oma tapani oppia nopeasti
Kun opettelen koreografiaa, etenen vaiheittain:
- Omaksun tanssin rytmityksen – en pelkästään laskemalla, vaan tunnustelemalla sen virtaa. Käyttääkö koreografi musiikin jokaisen iskun vai viipyileekö välillä. Tapailen rytmitystä mielessäni samalla kun kopioin koreografin askeleet.
- Seuraan jalkoja – missä paino on, kummalla jalalla liike alkaa. Kun tämä on selkeää, koko liikesarja seisoo tukevalla perustalla.
- Lisään keskivartalon liikkeen – liike sulautuu askeliin, ja tanssi alkaa hengittää.
- Kädet viimeisenä – vasta kun jalat ja keskivartalo ovat varmoja, kädet voivat liikkua vapaasti ja ilmentää musiikkia.
Jos musiikki todella puhuttelee minua, hyräilen mukana. Tämä pieni keino vie minut syvemmälle rytmiin ja helpottaa muistamista.
Kun kaikki tuntuu menevän liian nopeasti
Festivaalitunneilla koreografiat etenevät usein vauhdilla. Muistan kerran Kreikassa itämaisen tanssin festivaaleilla, kun opettajana oli entinen Reda Troupen tanssija ja koreografia pohjautui vahvasti Mahmoud Redan tyyliin. Itse rakastan hänen liikekieltään – se on loogista ja kaunista – mutta suurin osa oppilaista kamppaili perussarjojen kanssa. Minua vähän turhautti, kun pitkään viivyttiin kohdassa, jonka ymmärsin heti. Lopulta emme ehtineet käydä tanssia loppuun.
Opetin koreografian myöhemmin omille edistyneilleni, ja sovelsin loppuosan itse. Se oli heidän ehdoton suosikkinsa! Tämä muistutti minua siitä, että eri ihmisille eri asiat ovat helppoja – ja että oppiminen vaatii myös armollisuutta itseä kohtaan.
Kun itse jään jälkeen, huijaan aivojani: alan hymyillä. Kehoni luulee, että kaikki on hyvin, ja jännitys hellittää. Silloin pystyn vastaanottamaan enemmän. Stressaantuneet aivot kun eivät opi tehokkaasti.
Ennen ja nyt – muistiinpanot ja videot
Aikana ennen älypuhelimia koreografiat kirjoitettiin ylös tauoilla niin hyvin kuin muisti salli. Minä kirjoitin sanoilla, jotkut piirsivät tanssivia tikku-ukkoja riviin. Jostain syystä tämä toimi – koreografia jäi päähän helposti.
Nykyään voi vain nostaa puhelimen ja videoida kaiken. Se on kätevää, mutta huomaan sen myös laiskistavan: kun tiedän, että voin aina katsoa videolta, en keskity yhtä tarkasti hetkiin, joissa liike opetetaan.
Lisäksi koreografiat ovat muuttuneet. Liikkeiden määrä on tuplaantunut, tempo on nopeampi, ja toistoja on vähemmän. Egyptiläiset koreografit vastaavat kansainvälisen yleisön kysyntään. Tämä tekee keskittymisestä entistä tärkeämpää.
Sinun tanssisi – sinun muistikuvasi
Kun seuraavan kerran opettelet koreografiaa, anna itsellesi lupa edetä omaan tahtiisi. Pidä katse opettajassa, mutta tunne liike omassa kehossasi. Tee liikkeet täysillä – isoina ja selkeinä – jotta ne jäävät kehomuistiin.
Ja muista: jokainen koreografia on kuin uusi kieli. Mitä enemmän sitä käytät, sitä helpommaksi sen ymmärtäminen käy. Et ole hidas oppija – olet vain vielä tutustumassa kieleen.
Lopulta kyse ei ole vain liikkeiden muistamisesta. Kyse on siitä, että palaat siihen tunteeseen, jonka vuoksi rakastuit tanssiin alun perin.